sunnuntai, marraskuu 05, 2006
lauantai, lokakuu 07, 2006
Uutta tulossa
tiistai, syyskuu 12, 2006
Piikikästä menoa
Tänään oli tehosterokotteen aika, ja Milo oli yhtä rauhallisesti tutkittavana kuin viimeksikin. Pitää kyllä olla onnellinen, että Milolle myös tuo matolääkkeen antaminen sujuu niin vaivattomasti. Kokemusta kun on matolääkkeen antamisesta kissoille; puolet lääkkeestä muualla kuin suussa ja kädet verinaarmuilla..Ai niin, lisäystä edellisen päivän kertomukseen. Muistui vaan mieleen, että olihan se Milo yhtenä päivänä löytänyt meidän kengät ja jollain kumman ilveellä oli saanut vedettyä pohjallisen yhdestä kengästä ulos. Kuolasta päätellen muitakin kenkiä oli maisteltu. Ei sentään naskalihampaillaan kovin näkyvää jälkeä aikaan ollut saanut - siis sitä pohjallista lukuunottamatta :) Seurauksena tästä sillä on nyt yksi huone vähemmän vahdittavaa päivisin. Eteinen ja keittiö on sellaista aluetta, mistä se ei saa mitään irti ellei listoja rupea järsimään. Toivottavasti ei muuten rupea.
sunnuntai, syyskuu 10, 2006
Yksin yksinäinen
Tässä onkin ajan kanssa kehkeytynyt jo tietty päivärytmi, ja tuntuu, että Milo kovasti yrittää ainakin aamupissaa pidättää. Luhtitalossa kun asutaan, on pissat muutaman kerran ehtineet tulla matkalla hissiin. Tästä viisastuneena olen viime aikoina kantanut Milon ulos, jotta tarpeet tulee tehtyä sinne minne kuuluukin.
Lähes puolet pehmoleluista on henkihieverissä. Hirmuisen hirviön ja pehmon kamppailussa saumat ovat ne, jotka ensimmäisenä antavat periksi. Hirmu vaan innostuu entisestään täytteiden vallatessa lattian. Emäntä on kuitenkin päättänyt ainakin lempilelut joskus korjata. Milolla on toki lateksisiakin vinkuleluja, mutta ne eivät tunnu olevan ainakaan vielä yhtä kiinnostavia ja niin ihanan riepoteltavia kuin pehmovingut.
Pupun papanat
Papanoiden lisäksi on maisteltu myös pehmolelujen täytteitä, paperia, ruohoa, lehtiä, multaa, hiekkaa, vähän isompia kiviä, keppejä, hyttysiä, koppakuoriaisia, ampiaisia, hämähäkkejä, toisten koirien jätöksiä.. Onpa kerran lenkin päätteeksi löytynyt turkinpippurikin Milon suusta! Koiran suu on ihmisen kädet - sinnikkäästi pitää yrittää muistaa tuo, mutta kun suusta pilkottaa liikkumattoman ampiaisen takapää, niin tahtoo sydän aina jättää muutaman lyönnin väliin. Onneksi ei ole vielä suuhun pistosta saanut (*koputtaa puuta*).
torstai, elokuu 31, 2006
Pessin kanssa riehumassa, osa 2
Kävimme tänään Milon kanssa leikkimässä Hillan ja Pessin luona. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää pitkä tovi. Milo ei meinannut nahoissaan pysyä, kun näki Pessin meitä vastassa, ja leikki lähtikin heti käyntiin, kun päästiin aidatulle takapihalle. Takaa-ajo jatkuikin taukoamatta parin tunnin ajan, eikä voi kuin ihmetellä, mistä niillä riittää energiaa moiseen riehumiseen. Hyvä juttu kuitenkin, että Milolle on löytynyt väsymätön leikkikaveri :)
Viereinen kuva olisi ehkä kivempi toisesta suunnasta kuvattuna, mutta pojat olivat niin vikkeliä, ettei kuvienottamisesta meinannut tulla mitään. Tuossakin ne pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan naapurin koiran haukkumista. Kuvassa näkyy kuitenkin hyvin koirien kokoero. Koskakohan tuo kasvuvaihe mahtaisi hieman laantua, kun Milo painaa 9-kiloisena jo kilon enemmän kuin Pessi, vaikka onkin lähes puolet matalampi. Ruumiinrakenne hämää aika paljon. Kuinkakohan iso järkäle tuosta tuleekaan.. :)Lisää kuvia, (taas) video ja toinen video.
keskiviikko, elokuu 23, 2006
Tolleri Topi
Todennäköisesti vielä joskus nähdään Topi koirapuistossa, kunhan Milo saa ensin rokotukset kuntoon.
tiistai, elokuu 22, 2006
Milo ja Misa
Illalla käytiin tutustumassa 5-vuotiaaseen Bichon frisé/havanais -narttu Misaan. Milo oli kovastikin innostunut uudesta kaverista, mutta Misa ei niinkään välittänyt pennun tutustumisyrityksistä. Sinnikkäästi Milo jaksoi lähestyä, että josko se kaveri nyt jo lähtisi leikkiin, mutta Misa torjui yritykset murisemalla ja keskittyi enemmän meidän ihmisten hurmaamiseen.Muutama lisäkuva.
maanantai, elokuu 21, 2006
Karkuteillä
Katseltiin yhdessä, kun viereisellä kalliolla juoksenteli pari pikkulasta intiaaneiksi pukeutuneina, ja Milo uskaltautui lopulta jo vähän lähemmäksi katselemaan hurjaa takaa-ajoleikkiä. Lasten lähtiessä sulkapäähineet hulmuten juoksuun aidan ohi, Milo päättikin lähteä seuraamaan niitä. Se kyllä pysähtyi heti, kun huusimme 'odota'-käskyn, mutta tuijotti edelleen lasten perään ja välillä vilkuili meitä. M lähti hakemaan Miloa, kun 'tänne'-käsky ei tepsinyt, mutta M:n lähestyessä Milo lähti uudelleen lasten perään. M kuitenkin harhautti tällöin Miloa ja lähti itse juoksuun takaisin pihaan ja Milo seurasikin perässä.
Tämän jälkeen ei mennytkään kauaa, kun Milo päätti tutkia myös naapurin pihaa pensasaidan toisella puolella. Nyt se kuitenkin tuli kutsuttaessa takaisin.
sunnuntai, elokuu 20, 2006
Yksin kotona
Sanomalehteä on poika repinyt yksinollessaan, joten ostettiin sille lisää härkätikkuja, koska niistä se on aiemminkin tykännyt. Lisäksi ostettiin possutikkuja ja hämärää ääntä pitävä aktivointipallo. Sille pitikin haukahtaa muutaman kerran, kun Milo sen ensi kertaa näki. Luuli kai leikkikaveriksi siitä lähtevän äänen takia. Hetken päästä se jo kuitenkin tajusi, että pallosta tulee nameja ulos, kun sitä vähän kääntelee - välillä varovasti kuonolla ja toisinaan rajusti tassuilla läpsimällä.
maanantai, elokuu 14, 2006
Ensimmäiset rokotukset
Tänään oli varattu aika ensimmäisiä rokotuksia varten Seinäjoen Eläinklinikalle. Paikka oli ihan asiallinen ja palvelu oli erittäin ystävällistä, joten palaamme sinne varmasti myös jatkossa. Milo sai kolmoisrokotteen, joka uusitaan kuukauden päästä ja silloin annetaan samalla myös rabies-rokote.Odotushuoneessa sattui olemaan kääpiövillakoiran ja keskikokoisen villakoiran jälkeläinen ja pääsivätpä toisiaan vähän nenäkkäin haistelemaankin ennenkuin mentiin lääkäriä tapaamaan. Hienosti oli poika pöydällä ja antoi lääkärin tutkia. Piikkiäkään ei tainnut Milo edes huomata. Lääkärikin ihmetteli Milon rauhallista olemusta ja kertoi lopuksi, että pentu saattaa rokotuksen vaikutuksesta olla illalla hieman unisempi kuin yleensä. Mitä vielä. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan, kun Milo paineli edestakaisin asunnossa sellaista vauhtia, että pelkkä ravaamisen katselu sai meidät hengästymään :)
keskiviikko, elokuu 09, 2006
Hissikäyttäytymistä ja tihkusadetta
Niin upeita kesäpäiviä on ollut tähän asti, että Milo vasta tänään pääsi sateeseen lenkille. No, tihkusateeseen, mutta kastuipa vähän kumminkin - varsinkin tassut ja vatsanalusta tulivat sen verran märiksi, että näky sai emännän odottamaan innolla syksyn sateita. Sateesta Milo ei niinkään piitannut, koska rännien lorina ja märän maan tuoksut saivat kaiken mielenkiinnon. Ja olisihan se ollut hieman yllättävää, jos Milo sadetta olisi kummastellut, koska se suihkussa kuitenkin tykkää olla :)
tiistai, elokuu 08, 2006
Kissat ja koira
Vuorentaustasta siis jatkettiin Loimaalle, ja menikin pitkään iltaan ennenkuin perille saavuttiin. Hieman jännitti etukäteen, miten äitini kotona asustelevat kaksi uroskissaa Miloon suhtautuisivat, koska ne eivät ole koskaan koiraa aiemmin nähneetkään. Päätimme varmuuden vuoksi sulkea kissat yhteen huoneeseen, jotta Milo saisi rauhassa tutustua uusiin paikkoihin ja hajuihin. Kissat viettävät yleensäkin enimmän aikaa siinä samaisessa huoneessa, joten niitä järjestely tuskin hetkautti pätkääkään. Näytä/piilota loput tekstistä
Kissojen kannellisesta hiekka-astiasta sen sijaan tuli aivan mahdottoman houkuttelevat tuoksut, sillä Milo kiersi sitä pari ensimmäistä päivää kuin kissa kuumaa puuroa. Kolmantena päivänä se jo uskalsikin käydä maistamassa kissojen tuotoksia. Hyvää tuntui olevan, kun toisenkin kerran kävi, ja sen jälkeen astia siirrettiinkin kissojen huoneeseen toisen hiekka-astian seuraksi.
Yritettiin kyllä esitellä eläimiä toisilleen ja avattiin lopulta kissojen huoneen ovi. Milokin näytti aistivan, että huoneessa on jotain eläimiä, muttei päätä pahkaa sinne rynnännyt, vaan varovaisesti jäi oven kynnykselle tilanteen kehittymistä seuraamaan. Toinen kissoista tulikin näköetäisyydelle ja siinä ne sitten toisiaan herkeämättä tuijottivat pitkän tovin.
Heti, kun toinen liikahti, niin toinen oli jo valmiusasemissa. Väistämättä mieleen tuli perinteinen lännenelokuvakohtaus, jossa kaksintaistelu on käynnistymässä ja molemmat odottaa kumpi vetää ensin. Taustalle olisi oivasti sopinut soimaan Hyvät, Pahat ja Rumat -elokuvan tunnusmusiikki. Lopulta Milo kyllästyi ja haukahti muutaman kerran turvallisen välimatkan (metri) päästä. Kissahan sitä hieman hätkähti, mutta jäi paikoilleen entistä valppaampana. M tuli sheriffinä väliin ja rauhoitti tilanteen sulkemalla kissat takaisin huoneeseensa. Ei niistä parissa päivässä ehtisi kuitenkaan sydänystäviä tulla, varsinkin kun kissat ovat jo 14-vuotiaita ja muutenkin melko säikkyjä uusia asioita kohtaan.Joka päivä oli kovasti ohjelmaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Vieraita ihmisiä nähtiin paljon, sekä kylässä että muuten vaan kaupungilla kulkiessamme. Milolle on jo kehittynyt pahaksi tavaksi jäädä istumaan, kun se vaan kuuleekin jossain ihmisen äänen, että josko olisi rapsutuksia tiedossa. Kotona Seinäjoella kun ollaan pyöritty pääasiassa kodin lähiympäristössä, jossa naapurit sitä aina huomioi, niin pitää nykyään totuttaa sitä siihen, ettei niitä rapsuja aina voi saada, vaikka ihminen ohi käveleekin.
Milo ei oikein kokenut uutta paikkaa omakseen, koska se liikkui siellä melko rauhattomasti. Nukkui katkonaisesti (paitsi öisin) ja pyrki pitämään meitä koko ajan silmällä. Torstaina käytiin veljen perheen luona kylässä ja jätettiin Milo siksi aikaa yksin yhteen huoneeseen, että se saisi rauhoituttua ja nukuttua vähän. Milo oli kolme tuntia yksin ja näytti vastaheränneeltä, kun tulimme takaisin. Ihan tohkeissaan oli, kun meidät näki, ja tekipä siinä riemuitessaan pienet ilopissatkin.
Löysin kaapeista vanhan Ressu -nalleni, ja annoimme sen Milolle. Se oli sen verran iso, että Milo otti sen oitis painikaveriksi. Milo sitä kantelee paikasta toiseen, pysähtyen välillä hetkeksi painimaan ja jatkaen taas matkaa.Kotimatka menikin sujuvasti Milon nukkuessa koko reilun kolmen tunnin matkan.
keskiviikko, elokuu 02, 2006
Paluu Mönttilään
Vuorentaustassa meitä oli vastassa innokas kolmikko, joka syöksyi tervehtimään Miloa heti, kun astuimme sisään ovesta. Taisi Milo aluksi hieman hämmentyä saamastaan huomiosta :) Siirryimme istuskelemaan aurinkoiselle takapihan terassille ja katselimme, kuinka Milo ja Danny peuhasivat keskenään. Piiku ja Mörri komennettiin hetkeksi sisätiloihin, jotta kooltaan huomattavasti pienemmät veljekset saivat rauhassa temmeltää.Näytä/piilota loput tekstistä
Takapihan nurmella oli punainen agility-putken pätkä, jonka sisus osoittautui mainioksi painimatoksi. Selätysvoittoja saavutettiin puolin ja toisin. Piiku ja Mörrikin pääsivät hetken kuluttua veljesten seuraan. Kun paini silloin tällöin alkoi veljesten kesken käydä liian rajuksi, toimivat Piiku ja Mörri vuorotellen erotuomareina. Piiku tepasteli sisältä rauhallisesti tappelupukarien viereen ja haukahti kerran matalasti, ja välittömästi Milo ja Danny lähtivät juoksemaan eri suuntiin. Piikun todettua tilanteen rauhoittuneeksi, lampsi se jälleen takaisin sisälle viileään.
Mörri näytti Milolle, kuinka kaivetaan kuoppa. Mörri on Sissin kertoman mukaan varsin asiansa osaava kaveri tässä hommassa ja hyvin tuntui oppi menevän perille Milollekin. Ehkä se ei ollut vielä oivaltanut, että kaivaminen on kivaa. Sittemmin se on Mörrin oppeja ammentaen harjoitellut ahkerasti kaivamisen jaloa taitoa. Milosta tulee isona kaivinkone. En tiedä sitten kuinka katu-uskottava se raavaiden lapiomiesten silmissä on, koska niin nätit ja pitkät silmäripset Milo on kasvattanut, että poika näyttää melkein nappisilmäiseltä tytöltä :) Mutta hei, saahan nykymies olla kaunis - eikai sillä ole väliä onko mies kaivinkone vai lahjakas englantilainen jalkapalloilija, kuten (ehkä) maailman kuuluisin metroseksuaali, David Beckham? :)
Saimme (tai siis Milo sai) myös kassillisen eri ruokavalmistajien tuotteita sekä uuden ruokakupin. Mukava yllätys :)
Kolmisen tuntia peuhattuaan nelikko otti aikalisän ja uni alkoi tulla silmään. Päätimme jatkaa matkaamme kohti Loimaata. Milo vaipui syvään uneen, joka päättyi vasta, kun saavuimme määränpäähämme ja sammutimme auton moottorin. Loimaa olikin jännä paikka - jopa niin jännä paikka, että sille omistamme ihan oman tarinan.Kuvia ja videokin on jälleen nähtävillä.
lauantai, heinäkuu 29, 2006
Kaksi kovaa härkäpäätä
Näytä/piilota loput tekstistä
(Lähde: Eve Devereaux "Helli Hauvaasi" suom. Uma Aaltonen)
Allaolevista kuvista löytyy linkit kuvien palapeliversioihin. Joten jos on tekemisen puutetta, niin käy kokeilemassa :)


keskiviikko, heinäkuu 26, 2006
No, mitäs tänne kuuluu?
Milo on saanut selkeästi lisää rohkeutta Pessin kanssa peuhattuaan. Enää eivät naapuruston koirat tunnu pelottavan poikaa yhtään vaan nyt Milon häntä heiluu innokkaasti, kun se edes kuulee jossain jonkun toisen hauvan haukkuvan. Se onkin jo tehnyt tuttavuutta rohkeasti Elviksenkin kanssa (2v. Suomenlapinkoira), jota aikaisemmin arasteli lujasti. Hyvin ovat pojat tulleet keskenään toimeen vielä tässä vaiheessa. Jääpä nähtäväksi miten menee jatkossa, koska rockin kuningas ei kuulemma oikein siedä toisia uroksia ja glennitkin ovat yleensä luonteeltaan sellaisia, etteivät ainakaan peräänny, mikäli joku riitaa haastaa. Riidan aloittajaksi glenni tuskin ryhtyy.Näytä/piilota loput tekstistä
Luoksetuloa on viime päivinä harjoiteltu kovasti. Kotona sisällä ja ennestään tuntemattomassa paikassa tulee luokse hyvin ja hieman kauempaakin. Jos ei sisällä tulisi niin hienosti luokse käskyn kuultuaan, olisi varmasti syytä tutkituttaa pojan kuulo - sen verran kuuroille korville käskyt kaikuvat, kun paikka on ulkona, entuudestaan tuttu ja jotain mielenkiintoista on pojan näköpiirissä. Nooh, harjoittelu tekee terrierin ...vai tekeekö? :)
Milolla on sisäinen palo olla mukana kaikessa, mitä isäntäväki puuhaa. Ei ole väliä mitä tehdään, pääasia on, että tehdään ja se saa olla mukana. Auton pesussa Milo oli todella hyvä apuri kuljettaessa märän pesusienen hiekkaiselle pihatielle riepoteltavaksi aina tilaisuuden saatuaan. :) Milo muuten on autolla matkatessa todella rauhallinen ja yleensä aika kuluukin nukkumalla, välillä vettä siemaisten.
Tiistana Milo täytti 10 viikkoa ja sen kunniaksi annettiin sille matolääke. 10cm tahnaa poskeen ja emännän tahnaisen sormen pesu hoitui Milon toimesta - slurps, slurps. Puntarissakin käytiin, asunnossamme juoksee 5 kiloinen pötkylä.
Ulkoillessamme on ilmennyt uusi, värisyttävä ongelma pupun papanoiden muodossa. Ne tuoksuvat niiiiin hyvältä ja maistuvat vielä paremmalta. 'Irti' -käskyä tulee siis treenattua kylliksi, vaikkei se Milolla vielä täysin takaraivossa kolkutakaan. Taitavat papanat Milon silmissä olla parempia kuin Proformancen penturuoka, jota ei poika kertakaikkiaan suostu syömään pitkillä hampaillakaan. Aloimme hieman huolestua pennun syömättömyydestä kun oli jatkunut muutaman päivän ja päätimme kokeilla lisätä joukkoon hieman Eukanuban pentunappuloita. Kelpasi. Pelkkää Proformancea ei edelleenkään suostu suuhunsa laittamaan. Laita ihmeessä kommenttia, jos osaat ehdottaa ongelmaan toimivaa ratkaisua. :)
torstai, heinäkuu 20, 2006
Milon ja Pessin leikkihetki
Tänään oli elämää hienompi päivä, jolloin Milo pääsi leikkimään Parsonrussellinterrieri Pessin kanssa. Tapaaminen Hillan ja Pessin kanssa oli sovittu kahdeksi Törnävälle ja Milo nukkuikin hyvät unet ennen suurta hetkeä.Näytä/piilota loput tekstistä
Milo tarkkaili tuota upeaa Parson urosta ensin hieman varautuneesti ja tutkailikin kaverustaan aikansa hyvän välimatkan päästä. Todettuaan Pessin mukavanoloiseksi ja kiinnostavaksi, pääsivät tutustumisnuuskuttelut käyntiin täydellä voimalla. Pessi oli alusta pitäen erittäin kiinnostunut tuosta pienestä pötköstä.
Kun sinunkaupat oli tehty, aloittivat kaverukset kiitämään peräkkäin pitkin Törnävän saaren nurmikenttää. Aika kiisi kuin VR:n Pendolino poikien telmiessä nurmikolla Hillan ja minun keskustellessa
koirista ja vähän muustakin. Todella hienosti meni kaikki - vauhtia piisasi ja sekä Milo että Pessi tuntuivat nauttivan tilanteesta. Välillä pojat pitivät hengäshdystaukoja rinnakkain loikoillen, kunnes Milo taas riivasi Pessiä leikkiin. Pessi oli todella kärsivällinen pienen pennun kolttosille ja innokkuudelle. Oikein miellyttävä leikkikaveri. Vanha kivennapalainen(ko?) :) sanonta sanoo: "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!" ...muunnetaanpas se tässä nyt nykymuotoon: "Useat kuvat ja yksi video kertovat enemmän kuin yksi kuva ja tuhat sanaa!" ...eli en lähde leikkihetkeä tässä tämän enempää puisevasti kuvailemaan, koska miellyttävämmin pääsette mukaan touhuun visuaalisessa muodossa kuvagalleriasta ja videopätkästä.
Hauskaa oli ja Milo tuntui ottaneen kaiken irti mukavasta seurasta. Kotiin päästyämme se hakeutui suoraan petiinsä, jossa se nukkui pitkiä koiranunia. Välillä se kömpi sängystä juomaan ja magneetin lailla hakeutui takaisin sänkyyn uinumaan. Hyvien unien jälkeen maistui taas ruoka ja leikkihetket isännän ja emännän kanssa. On ne vaan älykkään tuntuisia vesseleitä nuo glennit. Milokin ymmärsi muutaman minuutin temuttuaan, että nyrkissä piilossa olevan namun saa otettua haltuun nyrkkiä tassulla koskettamalla. Kokeiltiin myöhemmin hieman vaikeuttaa tehtävää lisäämällä peliin mukaan toinenkin käsi. Alkuhämmennyksen jälkeen osasi Milo jo hienosti valita sen käden jota kannatti napauttaa tassulla. :)keskiviikko, heinäkuu 19, 2006
Valloittava touhupetteri
Näytä/piilota loput tekstistä
Milo on löytänyt myös ihmislapsista väsymättömän leikkikaverin, kun kävimme perjantaina esittelemässä pienokaisemme M:n sukulaisille. Viisi täysin uutta ihmistä astui Milon elämään, ja niistä nuorimmainen eli M:n 10-v. veljentytär on tainnut olla tähänastisista uusista tuttavuuksista Milolle kaikkein mieluisin. Pari tuntia meni kuin siivillä, kun lapset kisasivat pitkin nurmikenttää. Kivaa tuntui olevan molemmilla.Kampaaminen on otettu mukaan päiväohjelmaan, eikä Miloa tunnu se häiritsevän yhtään. Kierähtää aina selälleen, että saa vatsanalusenkin kammattua. Kahdesta tassustakin on jo leikattu kynnet. Reipas koira, joka tekee lähes mitä tahansa saadakseen vähän rapsutuksia. :)
Pari yötä on jo nukuttu omassa sängyssä ja vedettiin Milonkin peti meidän makuuhuoneeseen, kun tuntui olevan tilanteesta aluksi hieman hämillään. Oikeassa taisit olla, Jukka, kun toivotit onnea yritykseen saada glenni nukkumaan eri huoneessa kuin me - luovutimme jo tässä vaiheessa! :) Ja toisaalta, miksi ihmeessä sen ylipäätään pitäisi nukkua eri huoneessa. Kummallinen on joskus ihmisenkin ajatuksen kulku. On paljon turvallisempaakin nukkua, kun on valpas vahtikoira vieressä uinumassa.
Mattoja on rehattu takaisin lattian peitoksi. Milo osaa jo kuitenkin hienosti tehdä asiansa paperille silloin harvoin, kun sisälle asiat tehdään. Toinen syy on se, että Milon jalat lipsuvat liukkaalla lattialla eikä se ole hyväksi pojan nivelille - M jo huolestui, että Milon näyttelyura tyssää siihen.
Kahdesti on Milo jo ollut tunnin yksin kotona. Ensimmäisellä kerralla lähdettiin saunaan, ja Milo oli niin hellyttävän näköinen, kun se tuli juosten ihmettelemään lelu suussaan, että minne me oikein mennään, ja sitten piti jo sulkea ovi kiinni sen nenän edestä. Takaisin tultuamme leikimme sen kanssa pitkän tovin kunnes pojalle tuli uni silmään. Seuraavana päivänä käytiin pikaisesti kaupassa ja apteekissa hakemassa Canex-matolääkettä. Milo taisi nukkua koko sen ajan, kun olimme poissa.
Johtoihin se ei onneksi ole osoittanut vielä minkäänlaista kiinnostusta, toivotaan että kiinnostus ei koskaa heräisikään. Hirmu kiltti Milo muutenkin on ollut. Tottelee hyvällä osumatarkkuudella 'ei', 'irti' ja 'tänne' -käskyjä ja osaa nimensäkin hienosti.
Ollaan jatkettu pieniä retkiä lähimetsiin ja Milo tulee rohkeana ja uteliaana perässä,
välillä pysähtyen haistelemaan ilmaa/maata ja sitten pinkaisten juoksuun, ettei varmasti jäisi liikaa jälkeen. Se ei enää yksin lähde kauemmas seikkailemaan, vaan se jää istumaan viereen, jos kumpikaan meistä ei liiku minnekään. Kävellessä se pysyy joko taaempana tai rinnalla, edellä se enää harvemmin kulkee. Usein piiloudumme puun taakse, kun Milo katselee poispäin ja hetken päästä kuuluukin kova töminä Milon juostessa etsimään meitä. Kovat kehut ja rapsutukset kelpaavat kyllä tälle vesselille.Paljon tulee tietenkin vielä eteen uusia, yllättäviä tilanteita, ettei oikein ensikertalaisena tiedä, miten asioihin pitäisi suhtautua, mutta onneksi takana on kasvattajan tuki ja Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirja.
torstai, heinäkuu 13, 2006
Ensimmäinen päivä uudessa kodissa
Näytä/piilota loput tekstistä
Vietimme Vuorentaustassa useita tunteja, jonka aikana keskustelimme glenneistä, niiden hoidosta ja vähän muustakin.
Käytiin lenkillä käytiin Piikun ja Mörrin kanssa, saimme opastusta Sissiltä ja Jukalta käytännössä, miten glennin trimmaus ja kynsienleikkuu hoituu. Apuna tässä touhussa joutui olemaan Piiku, joka tuntui suhtautuvan touhuun iän mukanaan tuomalla vakaudella ja kärsivällisyydellä, vaikka sillä mielenkiintoisempaakin tekemistä varmasti olisi ollutkin. Hieman ennen lähtöämme Milo kävi suikussa. Tuntui nauttivan hommasta täysin siemauksin. Suihkun jälkeen odottelimme lämpimässä auringonpaisteessa turkin kuivumista ja joskus kahdeksan maissa aloitimme matkan kohti Milon uutta kotia.Autoon olimme ottaneet mukaan lelun sekä pahvilaatikon, jossa pentu saisi maata sanomalehtien ja pyyhkeen päällä. Sissiltä saimme vielä mukaan toisen pyyhkeen, jossa oli tuttuja hajuja. Matkaan lähdettyämme Milo kuitenkin alkoi vaikuttaa hieman hätääntyneeltä, joten otin sen syliini. Jonkun aikaa se seurasi tarkkaan maisemia, ja laskimmekin leikkiä, että josko se yrittää muistaa tien kotiin. Saa sitten jolkutella takaisin Mönttilään, jos ei uusi koti miellytäkään. Ennen pitkää se kuitenkin ryhtyi petaamaan itselleen paikkaa syliini. Siinä tuo komistus sitten välillä nukkui, käänteli kylkeään, tuijotteli meitä ja tuhisi. Puolimatkassa näytti siltä, että Milon kurkkua kuivasi, joten pysähdyimme pitämään juomatauon. Samalla kävimme ihmettelemässä kaunista järveä ympäröivää luontoa. Sepäs olikin oiva paikka merkitä omaisuudekseen, joten Milo päätti tyhjentää rakkonsa. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka uusi isäntä ja emäntä joskus mökin tuon kauniin järven rannalle pykäisivät. Ei tarvitsisi muuta kuin ostaa tontti ja siirtää kolmostie levähdyspaikkoineen kulkemaan huitsin nevadaan. Mutta mitäpä sitä ei koiransa eteen tekisi?
Kotiin saavuimme puoli yhdentoista maissa ja laitoimme heti Milolle nappuloita turpoamaan. Ymmärrettävästi Milo arastellen tutki omaa soppeansa ja sen lähiympäristöä. Ruoka oli samaa tuttua, mitä Milo syntymäkodissaankin sisarustensa kanssa söi - hyvää, ja se tulikin syötyä todella reippaasti. Nautinnon "kruunasi" pieni hikanpoikanen, joka iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Iskeekö se hikka muuten koskaan millään muulla tavalla? Ruokailun jälken kävimme ihmettelemässä lähimetsän käpyjä ja tuoksuja. Siinä samalla sitten vapautettiin luontoon lisää orgaanista ainetta sekä kiinteässä että nestemäisessä muodossa.Oli nukkumaanmenon aika. Järjestelimme patjan Milon sängyn viereen. Tarkoitus olisi, että Milo nukkuisi jatkossa eri huoneessa kuin me, joten totuttelemme sen siihen nukkumalla aluksi itse sen vieressä. Näin asiantuntijat kirjoissa neuvovat tekemään. Melko katkonaiseksi jäi uni isännällä ja emännällä tuona yönä, kun tuntui reagoivansa jokaiseen pieneen rasahdukseenkin. Yhdet pissat teki yön aikana lehden päälle ja tämä siksi, että ei ehkä osattu tulkita Milon viestejä oikein vielä tässä vaiheessa. Yön aikana Milo vaelsi patjalle viereemme; ensin kainaloon ja siitä vähitellen alemmas, kunnes aamulla heräsin Milon pää jalkapohjani päällä. Aamupissojen jälkeen annoimme ruoan samassa aikataulussa kuin mihin se oli tottunut jo synnyinkodissaan. Useasti käytiin ulkona takapihan metsässä ja tottuneesti Milo siellä jo kulkeekin. Isoa rinkiä kierretään metsässä myös Milon vetämänä (jää aina odottamaan parin metrin päähän, jos edetään liian hitaasti), mutta kyllä tuo meitäkin kovasti seuraa, kun "pakoon" lähdetään. Melkoinen tutkimusretkeilijän alku. Lelutkin ovat saaneet kovaa kyytiä. Suosikkileluiksi ovat valikoituneet Kari -niminen myyrä karvaisine häntineen sekä Kiraffi -niminen kirahvi, joka örisee jämerästi joutuessaan riepotuksen kohteeksi.
Todella hienosti on Milo osannut tehdä asiansa ulkona eikä ole kovin montaa kertaa tarvinnut emännän tai isännän luuttuun tarttua. Ovat niin säännöllisiä kuitenkin nuo hätätilanteet, että hyvin jo osataan ennakoida milloin on hyvä käydä haahuilemassa ulkona. Kovasti on kehuttu ja rapsuteltu, kun on tehty asiat onnistuneesti ulos. Kävipäs kerran muuten myös niin, että tultuamme sisälle erään pissan jälkeen, Milo meni ovelle vikisemään. Hetken mietin, että mikähän nyt on homman nimi, kunnes siihenkin syy selvisi pissan ja kakan muodossa sanomalehden päällä. Eipä tullut mieleen, että Milo osaisi jo itse pyytää päästä ulos pissalle, varsinkin kun juuri oli oltu ulkona hyvä tovi :)
Illalla sitten oli vuorossa Milon suuri seikkailu uudessa ympäristössään. Käytiin ensimmäisen kerran vähän omaa pihaa kauempana. Hieman mietittiin, että onkohan vielä tässä vaiheessa järkevää lähteä tutkimaan maailmaa pihapiirin ulkopuolelta, mutta koska pihapiirissä mentiin jo sellaista vauhtia niin ajateltiin, että ehkä voidaan käydä katsomassa mitä muuta maailmasta löytyy. Puolen kilometrin päähän lähdettiin kävellen kauppaan. Milo matkasi sylissä oikeastaan aina kun oltiin liikeessä; kerran laskin sen maahan ympäristöä tutkimaan ja samalla lähestyikin viisi pyöräilijää peräkkäin. Pikkuisen jännitti, että kuinkahan se asiaan reagoi, mutta enemmänkin uteliaana Milo niiden perään katseli. Ohitse kiitäviä autoja se hieman kavahti, mutta sylissä oliturvallista ja pyrimme kävelemään mahdollisimman kaukana autoteistä. Odoteltiin Milon kanssa kaupan lähellä olevassa metsässä sen aikaa, kun M kävi kaupassa.
Metsässä oli niin hyvät hajut, ettei se pystynyt oikein niihin autoihin enää keskittymäänkään. Hurjan retken päätteeksi käytiin vielä juoksemassa oman tutun lähikallion ympäri muutaman kerran ja sen jälkeen olikin hyvä ottaa piiiiiiitkät nokoset olohuoneen sohvalla, jossa oli kiva kaivautua tyynyn alle uinumaan. Vaikuttaa siltä, että parempaa paikkaa uudessa kodissa ei olekaan - minoon katos luolakoira!Nokosilta herättyään oli Milo intoa täynnä. Leikittiin hetken sellaisella minikokoisella rekka-auton renkaalla ja sitten se lähtikin tutustumaan uuteen kotiinsa tarkemmin. Alun arkuus oli nyt poissa ja Milo nuohosi asunnon läpi kuin vaativa, vastaava rakennusmestari Stenholm Nelosen Talo-ohjelmassa. Puuhaillessa tulee nälkä ja onneksi olikin kello 22 iltapalan aika. Hyvällä ruokahalulla nautittiin tarjottu ateria, jonka jälkeen lähdettiin kävelylle lähiympäristöön. Hienosti mentiin yhtämatkaa ja Milo haisteli kaikkea aina pienistä asfaltilla lojuvista kivistä tuoksuviin päivänkakkaroihin. Hieman laajennettiin kävelyreviiriä takapihan metsästä noin 100 metriä eteenpäin ja Milo tuntui nauttivan joka hetkestä. Jossain vaiheessa nappasi kiinni M:n capri-housujen lahkeesta, mutta irrotti otteensa välittömästi kuultuaan sanan 'irti'. Milo tuntuu ymmärtävän hyvin myös sanan 'ei' merkityksen. Lopuksi Milo pyöriskeli vielä takapihan metsän reunustalla sijaitsevassa pienessä heinikossa, joka on ehdottomasti se paras paikka ulkomaailmassa :)
Kyllä on ihana pieni kaveri. Yhteinen taipaleemme on nyt alkanut ja olkoon se elämää parhaimmillaan. Paljon on vielä opittavaa ja koettavaa edessä sekä Milolla että koko perheellä. Kiitos jo tässä vaiheessa Sissille ja Jukalle kaikista neuvoista ja lämpöisestä kiinnostuksesta, jota olette osoittaneet. Tulemme varmasti kääntymään puoleenne neuvoja kysyen vielä monen monta kertaa. Niin ja tietenkin onnentoivotukset myös Milon veljien ja siskon emännille ja isännille - ovat nämä mukavia aikoja!
Lisää kuvia Kuvagalleriassa.
tiistai, heinäkuu 11, 2006
Veljekset ja niiden sisko
|
Näytä/piilota loput tekstistä
Noidhiu - ihmelapsi. Hänen äitiään, Fingeliä, pidettiin vankina, jottei tämä tulisi raskaaksi, mutta haamu siitti hänet. Yhdeksän vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua hän synnytti Noidhiun, joka lausui heti yhdeksän tuomiota, saaden täten nimekseen Noidhiu NaoimBreathach.
Naoise — (NEE-shah) Uisliun poika; karkasi henkensä edestä Deirdren kanssa, joka oli Conchobhar mac Nessin (Ulaidhien kuningas) tuleva vaimo. Kun heille luvattiin anteeksiantoa, he palasivat, mutta Naoise joutui väijytykseen ja tapettiin.
Niall — (NEE-AL)(keltti) "mestari"; saattaa myös juontaa alkunsa vanhasta irlantilaisesta nimestä nel "pilvi". Taran kuningas Niall Noigiallach on Ui Neillin hallitsijasuvun perustaja sekä O'Neillien ja Skotlannin MacNeilien esi-isä. Ard-Ri "ylikuningas".
Nolan — (NOH-luhn)(Gaeli) "kuuluisa" tai "jalo". Buaiteoir "voittaja".
Nuadha — (NOO-ah-dah) irlantilainen jumala, josta tuli Tuatha De Danaanin kuningas. Hän menetti kätensä ja joutui täten luopumaan kuninkaan asemasta, koska kuninkaalta vaadittiin täydellisyyttä. Diancecht teki hänelle hopeisen käden, jonka vuoksi häntä sanotaan Argetlamhiksi. Miach valmisti hänelle käden lihasta ja verestä ja hän pystyi näinollen jatkamaan kuninkaana. Parantamisen, taikuuden, runoilijoiden ja sodankäynnin jumala.
Niamh — (NEE-av) tulee vanhasta irlantilaisesta nimestä Niam "valovoimainen, säteilevä". Tir-na-nogin (Nuoruuden maa) legendaarinen prinsessa, joka vei Finn mac Cumhaillin pojan Oisinin maailmaansa.
Alla sisarusten vanhemmat ja isovanhemmat:
|
sunnuntai, heinäkuu 02, 2006
lauantai, heinäkuu 01, 2006
Kuvia pennuista
16.5.2006 klo 8.35 saimme sähköpostitse kauan odottamamme tiedon. Taran synnytys oli käynnistynyt yöllä ja viisi brindlepentua, neljä urosta ja yksi narttu, oli putkahtanut maailmaan. Myöhemmin saimme kuulla, että perässä oli tullut vielä yksi uros, joukon ainoa vehnänvärinen pentu.
22.6.2006 kävimme katsomassa viiden viikon ikäisiä pentuja. Olivat todella suloisia! Lisää kuvia kuvagalleriassa.
7 Kommenttia:
-
Hei! Tulin heti katsomaan sivuja kun näin viestin Siirin ja Armaksen sivuilta! Oi mikä ihanuus! Toivotan onnea tuhannesti! Teillä on alkamassa yksi elämänne hienoimmasta ajanjaksosta: elämä glennin kanssa. Kiva seurata pikku Milon elämää näiltä tosi kivoilta sivuilta!
Terkkuja ja onnellista odotusta! T. Urpu -
Bonjorno, miloglenni.blogspot.com!
[url=http://viagrakhou.pun.pl/ ]Acquistare viagra generico[/url] [url=http://cialisashy.pun.pl/ ]Comprare cialis online[/url] [url=http://viagraater.pun.pl/ ]Acquistare viagra online[/url] [url=http://cialisuper.pun.pl/ ]Vendita cialis in Italia[/url] [url=http://viagragent.pun.pl/ ]Acquisto viagra online[/url] [url=http://cialishols.pun.pl/ ]Vendita cialis [/url]
Mistä kaikki alkoi...
Näytä/piilota loput tekstistä
Vuoden 2005 lopussa viimein onnistuin harppomaan kaikkien esteiden ja patojen yli. Istuimme saunan lauteilla ja jälleen kerran ehdotin, että josko kissa olisi kiva? Erittäin jyrkkä "Ei, ei olis!" ei saanut minua lannistumaan, vaan heitin ässän hihasta "No mites, käviskö kilpikonna?" :) ...hämmentyneen katseen saattelevana sain vastauksen "KILPIKONNA?! Mitä ihmettä?! Ooksä tosissasi?? Ei mitään kissoja, eikä varsinkaan kilpikonnaa, mutta koirahan olis kiva". Siitä se sitten lähti...ja ilokseni huomasin, että minun lisäkseni myös M, jolla on joskus lapsena ollut Jonttu niminen kääpiökani, oli todella innostunut asiasta ja hankki tietoa eri roduista ja koiran kasvattamisesta pitkän aikaa aamuyön tunneille saakka.
Tutustuttuamme lukuisiin eri koirarotuihin, huomasimme, että terrierit herättävät meissä ne suurimmat tunteet. Koirien kuvauksia lukiessa terrierit tuntuivat aina jotenkin "omilta" - meneviä, iloisia, hassuja, fiksuja, hyväluonteisia luupäitä, joista ei yleensä hoidettuna lähde karvaa köytenä. Aloimme siis tutustua eri terrierirotuihin tarkemmin.
Jackrussellinterrieri oli ensi alkuun erittäin vahva ehdokas, koska se ulkomuotonsa vuoksi näyttää meistä molemmista lähes täydelliseltä koiralta, mutta rotua syvällisemmin tutkittuamme päätimme jättää sen laskuista pois. Onhan se muotirotukin tällä hetkellä, mutta lähinnä unohdimme sen siksi, että se tuntuu vaativan hirveästi tekemistä ja aktivoimista pysyäkseen elinvoimaisena. Kaikki koirathan vaativat virikkeitä, mutta Russell tuntui olevan aikamoinen sähköjänis, joten heräsi epäilys, että onko kyseessä ehkä hieman liian vaativa rotu ihmisille, joilla ei kuitenkaan koirien kasvattamisesta ole vankkaa vuosien kokemusta.
Borderterrieri, bostoninterrieri, westie ja kettuterrieri olivat vuorotellen listan ylimmäisenä, mutta afrikkalaisen bongorummun lailla alitajunnassa paukutti kuitenkin se rotu, joka ensimmäisenä valloitti meidän molempien sydämen, resupekka - Glen of Imaalinterrieri.
Kevään kynnyksellä otimme sitten yhteyttä rodun kasvattajiin ja löysimmekin kasvattajan, jolle oli tulossa Glenni-pentue alkukesästä. Sissi ja Jukka (Kennel Taramont) perheineen toivottivat meidät tervetulleeksi vierailulle kotiinsa, jossa meillä olisi mahdollisuus tutustua rotuun vielä paremmin. Muutaman päivän kuluttua kutsusta olimmekin jo matkalla kohti Ylöjärveä. Perille päästyämme meitä oli ovella vastassa glennit Piiku ja Mörri. Parin tunnin viisiitiksi suunnittelemamme reissu venähti kuin huomaamatta neljätuntiseksi ja tuona aikana saimme todella kattavan tietopaketin glenneistä. Vierailu Taramönttilässä sai meidät entistä vakuuttuneemmiksi, että glenni olisi meidän rotu. Olimme onnellisia, että olimme löytäneet hyvän kasvattajan, jolta oman pötkylämme halusimme hankkia. Nyt täytyy vaan jaksaa odottaa, että saammeko pennun, jota niin kovasti jo kaipaamme.









0 Kommenttia:
Kirjoita kommentti
<< Takaisin