Paluu Mönttilään
Eilen lähdettiin matkalle kohti Loimaata ja päätimme käydä samalla morjenstamassa Milon synnyinkodissa sen Danny-veljeä sekä Piikua ja Mörriä.
Vuorentaustassa meitä oli vastassa innokas kolmikko, joka syöksyi tervehtimään Miloa heti, kun astuimme sisään ovesta. Taisi Milo aluksi hieman hämmentyä saamastaan huomiosta :) Siirryimme istuskelemaan aurinkoiselle takapihan terassille ja katselimme, kuinka Milo ja Danny peuhasivat keskenään. Piiku ja Mörri komennettiin hetkeksi sisätiloihin, jotta kooltaan huomattavasti pienemmät veljekset saivat rauhassa temmeltää.
Näytä/piilota loput tekstistä
Takapihan nurmella oli punainen agility-putken pätkä, jonka sisus osoittautui mainioksi painimatoksi. Selätysvoittoja saavutettiin puolin ja toisin. Piiku ja Mörrikin pääsivät hetken kuluttua veljesten seuraan. Kun paini silloin tällöin alkoi veljesten kesken käydä liian rajuksi, toimivat Piiku ja Mörri vuorotellen erotuomareina. Piiku tepasteli sisältä rauhallisesti tappelupukarien viereen ja haukahti kerran matalasti, ja välittömästi Milo ja Danny lähtivät juoksemaan eri suuntiin. Piikun todettua tilanteen rauhoittuneeksi, lampsi se jälleen takaisin sisälle viileään.
Mörri näytti Milolle, kuinka kaivetaan kuoppa. Mörri on Sissin kertoman mukaan varsin asiansa osaava kaveri tässä hommassa ja hyvin tuntui oppi menevän perille Milollekin. Ehkä se ei ollut vielä oivaltanut, että kaivaminen on kivaa. Sittemmin se on Mörrin oppeja ammentaen harjoitellut ahkerasti kaivamisen jaloa taitoa. Milosta tulee isona kaivinkone. En tiedä sitten kuinka katu-uskottava se raavaiden lapiomiesten silmissä on, koska niin nätit ja pitkät silmäripset Milo on kasvattanut, että poika näyttää melkein nappisilmäiseltä tytöltä :) Mutta hei, saahan nykymies olla kaunis - eikai sillä ole väliä onko mies kaivinkone vai lahjakas englantilainen jalkapalloilija, kuten (ehkä) maailman kuuluisin metroseksuaali, David Beckham? :)
Saimme (tai siis Milo sai) myös kassillisen eri ruokavalmistajien tuotteita sekä uuden ruokakupin. Mukava yllätys :)
Kolmisen tuntia peuhattuaan nelikko otti aikalisän ja uni alkoi tulla silmään. Päätimme jatkaa matkaamme kohti Loimaata. Milo vaipui syvään uneen, joka päättyi vasta, kun saavuimme määränpäähämme ja sammutimme auton moottorin. Loimaa olikin jännä paikka - jopa niin jännä paikka, että sille omistamme ihan oman tarinan.
Kuvia ja videokin on jälleen nähtävillä.
Vuorentaustassa meitä oli vastassa innokas kolmikko, joka syöksyi tervehtimään Miloa heti, kun astuimme sisään ovesta. Taisi Milo aluksi hieman hämmentyä saamastaan huomiosta :) Siirryimme istuskelemaan aurinkoiselle takapihan terassille ja katselimme, kuinka Milo ja Danny peuhasivat keskenään. Piiku ja Mörri komennettiin hetkeksi sisätiloihin, jotta kooltaan huomattavasti pienemmät veljekset saivat rauhassa temmeltää.Näytä/piilota loput tekstistä
Takapihan nurmella oli punainen agility-putken pätkä, jonka sisus osoittautui mainioksi painimatoksi. Selätysvoittoja saavutettiin puolin ja toisin. Piiku ja Mörrikin pääsivät hetken kuluttua veljesten seuraan. Kun paini silloin tällöin alkoi veljesten kesken käydä liian rajuksi, toimivat Piiku ja Mörri vuorotellen erotuomareina. Piiku tepasteli sisältä rauhallisesti tappelupukarien viereen ja haukahti kerran matalasti, ja välittömästi Milo ja Danny lähtivät juoksemaan eri suuntiin. Piikun todettua tilanteen rauhoittuneeksi, lampsi se jälleen takaisin sisälle viileään.
Mörri näytti Milolle, kuinka kaivetaan kuoppa. Mörri on Sissin kertoman mukaan varsin asiansa osaava kaveri tässä hommassa ja hyvin tuntui oppi menevän perille Milollekin. Ehkä se ei ollut vielä oivaltanut, että kaivaminen on kivaa. Sittemmin se on Mörrin oppeja ammentaen harjoitellut ahkerasti kaivamisen jaloa taitoa. Milosta tulee isona kaivinkone. En tiedä sitten kuinka katu-uskottava se raavaiden lapiomiesten silmissä on, koska niin nätit ja pitkät silmäripset Milo on kasvattanut, että poika näyttää melkein nappisilmäiseltä tytöltä :) Mutta hei, saahan nykymies olla kaunis - eikai sillä ole väliä onko mies kaivinkone vai lahjakas englantilainen jalkapalloilija, kuten (ehkä) maailman kuuluisin metroseksuaali, David Beckham? :)
Saimme (tai siis Milo sai) myös kassillisen eri ruokavalmistajien tuotteita sekä uuden ruokakupin. Mukava yllätys :)
Kolmisen tuntia peuhattuaan nelikko otti aikalisän ja uni alkoi tulla silmään. Päätimme jatkaa matkaamme kohti Loimaata. Milo vaipui syvään uneen, joka päättyi vasta, kun saavuimme määränpäähämme ja sammutimme auton moottorin. Loimaa olikin jännä paikka - jopa niin jännä paikka, että sille omistamme ihan oman tarinan.Kuvia ja videokin on jälleen nähtävillä.



0 Kommenttia:
Kirjoita kommentti
<< Takaisin