Yksin kotona
Milo on nyt viikon verran joutunut viettämään päivät yksin kotona, kun isännän ja emännän piti palata takaisin työnantajan talutusnuoraan. Maanantaina vähän kotiintullessa jännitti, mitä oven takana mahtaakaan odottaa. No, lelut oli levällään siellä sun täällä ja Milo kömpi unisena makuuhuoneesta kuultuaan oven käyvän. Häntä alkoi vispata mahdottomasti ja koko pentu tärisi, kun se juoksi luokse. Perjantaina Milo olikin jo vetänyt sänkynsä makuuhuoneesta eteisen puolelle. Tiedä sitten, oliko se siirtänyt sen siihen leikkiessään vai tietoisesti ja kyttäysmeiningissä, mutta ainakin Milo oli heti ovella, kun sen auki sain :)
Sanomalehteä on poika repinyt yksinollessaan, joten ostettiin sille lisää härkätikkuja, koska niistä se on aiemminkin tykännyt. Lisäksi ostettiin possutikkuja ja hämärää ääntä pitävä aktivointipallo. Sille pitikin haukahtaa muutaman kerran, kun Milo sen ensi kertaa näki. Luuli kai leikkikaveriksi siitä lähtevän äänen takia. Hetken päästä se jo kuitenkin tajusi, että pallosta tulee nameja ulos, kun sitä vähän kääntelee - välillä varovasti kuonolla ja toisinaan rajusti tassuilla läpsimällä.

0 Kommenttia:
Kirjoita kommentti
<< Takaisin